Hanna Paavilainen

Oman kokoiset asiat

söndag 29 september, 2019 @ 13:25
0
Jokaisella on oman kokoisensa murheet.

Murheiden vertailu ei tuota tulosta. Jos minua harmittaa lommo autossa tai kivi kengässä, minua ei lohduta lainkaan, jos jollakulla on isompi lommo autossa tai isompi kivi kengässä. Jos minua pelottaa hypätä hyppytornin alimmalta tasolta, on kenenkään turha selittää, kuinka helppoa on hypätä kympistä.

Jokaiseen ongelmaan on oman kokoisensa ratkaisu.

Jos minulla on kivi kengässä, en tarvitse psykoterapiaa, vaan että kivi otetaan pois kengästä.


Jokaisella on oman kokoisensa onnistumiset.

Onnistumisten vertailu ei tuota tulosta. Jos olen ylpeä siitä, että olen hypännyt stadionin hyppytornista viiden metrin korkeudelta, ei toisen kolmoisvoltti kympistä ole siinä hetkessä olennainen tieto. Jokaisen onnistuminen mitataan oman kokoisessa skaalassa, ei toiseen vertaillen.

Oman kokoiset murheet
Oman kokoiset murheet

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Asioita, jotka eivät vaadi erityistä lahjakkuutta

söndag 22 september, 2019 @ 12:32
0
Asioita, jotka EIVÄT vaadi erityistä lahjakkuutta:

- kiltteys
- ajoissa oleminen
- kiitoksen sanominen
- yrittäminen, vaikkei osaisikaan
- paahtoleivän paahtaminen (kun muistaa tarkistaa, että johto on seinässä ja että ajastin ei ole vääntynyt kaakkoon)

* * *

”Sisältä se on rikki, mutta ulkoapäin ei huomaa mitään”, sanoi vanha emäntä putkiradiosta. Samaa isäni sanoi, kun kävi sydänfilmissä ja samaa voi sanoa myös monesta sometilistä, työpaikalla hymyilevästä kollegasta, reipasta naamaa näyttävästä kotiäidistä hiekkalaatikolla.

Jos itse on ehjä, on ehkä vaikea ymmärtää toisen rikkinäisyyttä.
Jos itse on vahva, on ehkä vaikea ymmärtää toisen heikkoutta.
Jos itse on jalo, on ehkä vaikea ymmärtää toisen pikkusieluisuutta.

Jokainen (taka)isku, joka on rikkonut sinua. Jokainen murhe, joka on lannistanut sinua. Jokainen pimeys, joka on varjostanut sinua. Ne eivät ole olleet elämän huippuhetkiä, mutta ainakin olet nyt viisaampi: osaat olla sortamatta heikkoa.

Jos et ole koskaan ollut rikki, ole silti kiltti meille muille, jotka emme ole yhtä täydellisiä. Kiltteys ei vaadi erityistä lahjakkuutta. Jokainen osaa sen halutessaan. Myös minä. (Toki osaan ilkeäkin olla, mutta ei mennä nyt siihen)

* * *

Asioita, jotka vaativat erityistä lahjakkuutta:

- kuunteleminen
- oman asenteen muuttaminen
- toisen ihmisen (ja itsensä!) hyväksyminen sellaisena, kuin on

Islanti
Islanti

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kaikki on hyvin.

söndag 15 september, 2019 @ 15:31
0
Veluuriseen yöpaitaan on ommeltu selkään dinosauruksen harjakset. Hän ohjaa pojan peukalon pois tämän suusta, silittää giganotosauruksen selkää ja samalla silittää lasta itsessään. ”Äiti on tässä. Kaikki on hyvin.” hän mantraa.

Pojan polviin on piirretty kaikki kaatumiset ja nousemiset. Niitä äiti silittää. Hänen omiin rystysiinsä on kirjoitettu jokainen otteluvoitto ja -häviö, jokainen lyöty etusuora ja takakoukku. Hänen kämmeniensä rakot kertovat jokaisen leuanvedon ja kahvakuulaheilautuksen tarinaa. Hänen silmiensä alle on väritetty valvotut yöt ja se yksi väistö, joka ei tullut tarpeeksi nopeasti.

”Äiti, ota syliin”, poika pyytää. Äiti huokaisee. Illan sparrit olivat olleet raskaat. Hänen piti taas liikkua ruumiin äärirajoilla ja ylittää ne. Valmentaja oli kuvaillut hänen jalkatyötään yhtä ketteräksi kuin käpylehmällä peltikatolla. Hän tuntee häpeän aallon läikähtävän sisällään. Olkapäitä kivistää. Poika kiemurtelee. Kiharat ovat kosteat. Äiti vilkuilee salaa puhelimen näyttöä. Hän siirtää painoaan pakaralta toiselle. Hän listaa mielessään tehtäviä, jotka odottavat nukutuksen jälkeen. ”Olisitko jo iso poika ja nukahtaisit ihan itseksesi?”

Poika alkaa vääntää suuta mutkalle. ”Äiti, syliin!” Kaulaan ripustautuu ensin riittämättömyys ja levottomuus, sitten poika. Hän tuntee tasaantuvan hengityksen vasten solisluuta. Samalla kun hän katsoo poikaa, hän katsoo lasta itsessään. Hän näkee sen tytön, joka ei mitään muuta kaipaa, kun tulla otetuksi syliin. Tottuneesti hän puhuu itsestään kolmannessa persoonassa: ”Äiti on tässä. Kaikki on hyvin.”

Hän laskee pojan takaisin sänkyyn, ottaa taas peukalon pois tämän suusta ja jää pitelemään kädestä kiinni. Pojan kädet tuoksuvat mudalta ja omenahillolta. Se sekoittuu hänen omien käsiensä - hien, tiikeribalsamin ja nyrkkeilyhanskojen nahan - tuoksuun. Äitiyttä voisi suorittaa paremmin, kärsivällisemmin, luomumpana. Suorittamisessa hän olisi hyvä. Kun valmentaja sanoo ”lyö kohokoukku” tai ”juokse rappuset” hän lyö ja hän juoksee. Kuka kertoisi, miten tätä elämää pitää suorittaa?

Kestää vielä monta joka-ilta-kun-lamppu-sammuuta, ennen kuin kuuluu tasainen tuhina Muumi-lakanoiden alta. Hän sanoo enemmän itselleen kuin pojalle: ”Äiti on tässä. Kaikki on hyvin.” Sanat jäävät kaikumaan hämärässä huoneessa. Kaikki on hyvin. On hyvin. Hyvin.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Koiran oppitunti

måndag 09 september, 2019 @ 21:40
0
Nyt on tyrkyllä kova tapa kokea mielenrauhaa!
Haluatko sinäkin kokea kotisi siistiksi siivoamatta?
Haluatko sinäkin vuorokauteesi lisää tunteja ja lisää "omaa aikaa"?
Haluatko sinäkin lisää voimavaroja?

Minulla on ratkaisu juuri Sinulle!
Kaikkeen ratkaisu on, että ota 35-kiloinen hellyydenkipeä ja hieman tohelo koira asumaan kotiisi kahdeksi viikoksi (voin vaikka lainata). Rapsuta rapsuttamasta päästyäsi. Katso, kuinka miehesi antaa koiralle niskahieronnan, joka kaiken oikeudenmukaisuudentajun mukaan kuuluisi sinulle. Osta uusi nahkaremmi á 40€ pureksitun tilalle. Korjaa iltapuhteena koiran tuhoamat pehmolelut, joita ilman lapsesi eivät voi elää. Kun olet saanut lapset kylvetettyä, syötettyä ja nukutettua, lähde vielä vihmovaan syyssateeseen lenkille koiran kanssa.

Kahden viikon päästä on tarjolla zen-elämys:

- Kotisi on puhtaampi kuin aiemmin (ei enää tassujen tuomaa kuraa eikä turkin salakuljettamia punkkeja lattialla)
- Kotisi on avarampi (ei ole koko ajan joku jaloissa pyörimässä)
- Saat lisää omaa aikaa, kun ei iltaisin tarvitse viedä koiraa ulos.
- Saat lisää voimavaroja, kun on arjessa yksi palikka vähemmän pyöritettävänä.
- Saat lisää euroja, kun on yksi suu vähemmän ruokittavana.

VAROITUS:
Tämän zen-elämyksen olen saanut, kun Lyyli-koiramme on nauttinut pitkästä kesälomasta anoppilassa. Perheemme miehet ovat lähes päivittäin huokailleet ikäväänsä, joskus jopa tirauttaneet kyyneleen. Että sellainen riski tässä mielenrauha-kokemuksessa on, että sitä rakastuu kaaokseen eikä enää osaa elää ilman.

All you need is love and a dog

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Tykkää ja jaa

Kehu kuin lasta

söndag 01 september, 2019 @ 14:30
0
Mitä jos aikuisia kehuttaisiin, kuten lapsia kehutaan?

Tiedäthän sen tilanteen, kun katsoo 5-vuotiaan piirtämää etäisesti muistuttavaa autoa ja vallan kiljahtaa: ”Voi miten hieno piirrustus! Siinähän on selkeästi auto! Wau!"

Tiedäthän myös ne kaikki kerrat, kun lapselle sanotaan ”voi miten taitavasti veit astiat paikoilleen” ja "osasitpa hienosti ilmaista tunteesi" ja ”reipas poika, ihan itse pesit kädet vessan jälkeen” tai ”taitavasti jaksoit pyöräillä pitkän matkan”.

Mitä, jos laajennettaisiin tätä kehumisen ilmapiiriä työpaikoille, kotiin, ystävien kesken? Enkä tarkoita sellaisessa alentuvassa, sarkastisessa mielessä, että kehutaan nyt aikuista siitä, että onnistuu syömään itse lusikalla keittonsa loppuun, vaan että ihan oikeasti ja aidosti huomataan toisen ihmisen ainutlaatuiset taidot ja osaaminen sekä sanotaan se hänelle ääneen? Eikö olisi armollista, jos aikuiseltakaan ei vaadita sitä täydellisesti piirrettyä autoa tai täydellisen hillittyä käytöstä, vaan kehutaan silti, jos on edes vähän onnistunut sinne päin?

”Hienosti tehty tämä muistio Pertti! Ihan on muistion näköinenkin, wau!” ”Voi miten reippaasti Irmeli jaksat tehdä pitkää päivää, olet ahkera!”
"Rakas mieheni, hyvin osasit ilmaista pettymyksen tunteita! Tunteiden ilmaisu on tärkeää!"

Jotenkin tuntuu, että aikuisia kehutaan arjessa aika vähän. (Vai apua - pelottava ajatus - onkohan se vaan minä? Ehkä muita kehutaan, mutta minua ei? Mistä se taas sitten kertoo? Mutta ei mennä nyt siihen!) Kehun sanat eivät maksa mitään kenellekään, mutta antavat hyvän mielen sekä sanojalle että vastaanottajalle.

Eikä sitä kehua tarvitse odottaa toisilta. Muutos alkaa itsestä. Mitä jos aikuiset alkaisivat kehua itseään, kuten lapset kehuvat? Poikani osaa polleasti vastata "mä nyt oon vaan näin hyvä", kun kehun hänen laulutaitojaan tai kiipeilytemppujaan. Iltaisin kysyn häneltä, että ”Kuka on söpö?” ja hän vastaa hykerrellen ”mä!” (Apua - pelottava ajatus - ehkä KAIKKI muut todellakin kehuvat itseään ja vain minä en? Ja mitäköhän sekin kertoo itsetunnostani? Mutta ei mennä nyt siihen!)

Mitä tapahtuisi, jos aikuisetkin lakkaisivat vertaamasta itseään ja osaamista parempiin aikuisiin? Että jokainen tunnistaisi ne asiat arjessa, missä on edes vähän hyvä ja kehuisivat itseään siitä?

”Kuka on taitava, reipas ja viisas?” "MÄ!"

Kehu tänään itseäsi ja toisia! Kerro sitten mullekin, mitä tapahtui vai tapahtuiko mitään.
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D