Hanna Paavilainen

Sääahdistus vai ilmastoahdistus?

söndag 28 juli, 2019 @ 22:38
0
Hernesaaressa Paula Vesalan keikalla yli puolet meni musiikkielämyksestä ohi, kun jäätävä tuuli vihmoi nahkatakin läpi selkäytimeen asti. Rutistin hartiat korviin ja tungin kädet kauluksista kainaloihin lämpimään. Enpä ollut tajunnut heinäkuussa pukeutua pilkkihaalariin ulkoilmakeikalle.

Aiemmin kirjoitin ilmastoahdistuksesta, että ilmaston takia on tehtävä elämään muutoksia, mitkä eivät välttämättä tunnu kivoilta. Tänä kesänä olen todella kipuillut sen kanssa, että teimme päätöksen olla lentämättä. Kun heinäkuussa mittari näytti 12 astetta, satoi vettä ja oli lähdettävä silti koiran ja lasten kanssa ulos, tunsin valmiiksi jo kyynelkanavien aukeavan, ihon menevän kananlihalle ja sarvien kasvavan ohimoilleni.

Koko alkukesän sää tarjosi tilaisuuksia käyttää mielikuvitusta. Olen napsinut d-vitamiinia ja pina coladaa pitkästä lasista. Olen kiskonut villahousut jalkaan ja villapipon päähän, laittanut auton penkkilämmityksen täysille, saanut hyvän hien pintaan ja näin kuvitellut olevani tropiikissa. Olen haistellut vanhoja aurinkorasvoja (uusia ei ole tarvinnutkaan ostaa), lätrännyt niitä selkään ja fiilistellyt muistotuoksuja etelän uima-altailta. Olen kuvitellut tihkusateessa huojuvat männyt palmuiksi ja kääriytynyt syvemmälle sähköpeiton alle.

Säälle ei voi mitään, joten siitä on turha pahoittaa mielensä. Onneksi ne helteetkin vihdoin tulivat. Olen aina ollut auringon lapsi. Jos aurinko paistaa ja on lämmintä, en tarvitse mitään muuta elämässäni. Viileällä säällä mieleni tarvitsee jatkuvaa virikettä ja aktiviteettia ja itsesuggestiota, muuten ahdistun.

Tässä sitä ihan tulee miettineeksi, että kumpi on pahempi: sääahdistus vai ilmastoahdistus? Olisiko kuitenkin ihan ok lentää auringon perässä silloin, kun Suomessa vihmoo loskaa? Jos joka tapauksessa ahdistaa, niin eikö olisi parempi olla ahdistunut paikassa, missä ainoat tarvittavat sateenvarjot ovat drinkkilasissa?

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hullun rohkeeta

söndag 21 juli, 2019 @ 11:07
0
Musta on hullun rohkeeta puhua omasta uskostaan. Olen siunannut monta ihmistä hautaan ja yllättävää on, että hyvin harvoin vainajan lähiomainen edes tietää, että mitä se rakas läheinen pappa/mummi/äiti/isä/puoliso/sisarus ajatteli näistä uskon asioista ja siitä, että mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Uskonto on niin yksityinen, että siitä ei hiiskuta edes kaikkein läheisimmille.

On hullun rohkeeta etsiä omaa kutsumustaan ja sen löydettyään lähteä sitä seuraamaan. Olen niin turvallisuushakuinen ihminen, että en ole ikinä lähtenyt kipinästä huolimatta lähetystyöhön enkä vaihtamaan alaa.

On hullun rohkeeta selvitä avioerosta, läheisen kuolemasta tai sairaudesta silloin, kun helpompi olisi vain luovuttaa.

Olin mukana taas tekemässä Reissukirkkoa, jossa teemana oli rohkeus. Rohkeudesta ei pelkästään vaan puhuta, vaan sain Reissukirkon vieraat Virpi Kätkän ja Timo Laanisen usutettua rohkeutta vaativaan stunttiin! Virpi Kätkän tiesinkin jo Selviytyjien pohjalta lähtevän mukaan kaikenlaiseen hulluun, mutta Laanisen heittäytymiskyky yllätti täysin. Laaninen kertoo Reissukirkossa rohkeasti uranvaihdostaan sekä lapsensa kuolemasta. Jazzkitaristi Teemu Viinikainen paljastaa vaihtavansa uraa, mutta vielä ohjelmassa hän ja saksofonisti Jukka Perko saavat Helsingin saariston kaikumaan maagisilla sävelillä.

Tätä ohjelmaa oli taas niin ilo tehdä. Toivottavasti se välittyy myös kameralle. Tästä pääsee Reissukirkon matkaan!

Reissukirkko

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Flygande Jacob

söndag 14 juli, 2019 @ 21:42
0
Grillikanaa, banaania ja kermavaahtoa?
Kuulostaa ällöttävältä, mutta kun maistaa Flygande Jacobia, jää omituisesti koukkuun. Olen puhunut tästä ruoasta ehkä enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä ruoasta ikinä. Kun olin Selviytyjissä ja ruokanamme oli ruokalusikallinen riisiä päivässä, haaveilimme kaikki ruokalajit läpi. Satuin ohimennen mainitsemaan Flygande Jacobin ja heimokaverini innostuivat. He pyysivät kertaamaan reseptin ainakin 20 kertaa. Siitä tuli lentävä lauseemme: Flygande Jakob edusti kaikkea sitä herkkua ja mukavaa, mikä kotona meitä odotti.

Ihan kaikkein nopein arkiruoka tämä Lentävä Jaakko ei tosin ole. Helppo kyllä, mutta vaatii hieman viitseliäisyyttä.

Flygande Jakob
grillikana (siis sellainen kaupan lihatiskiltä myytävä kokonainen kana)
n. 5 siivua pekonia
2-3 banaania
2dl kuohukermaa
1rkl sinappia
1,5rkl tomaattipyreetä
cashew-pähkinöitä

Tiristä pekoni rapeaksi pannulla ja laita paistetut pekonisiivut talouspaperin päälle valumaan. Nypi grillikanasta lihat suupalan kokoisiksi ja laita laakean vuoan pohjalle. Heitä päälle paistettu pekoni pieninä paloina. Siivuta banaanit ja asettele päälle. Vatkaa kuohukerma, sinappi ja tomaattipyre kauniiksi vaaleanpunaiseksi vaahdoksi ja levitä vuokaan banaanien päälle. Viuhdo päälle tasaisesti cashew-pähkinöitä.
Uuniin 225 astetta, n. 15min, kunnes paahtuu pinnalta kauniin ruskeaksi ja pähkinät saavat väriä.

Itse tykkään tarjoilla lentävän Jaskani jasmiiniriisin kera, mutta menee se makaronien tai salaatinkin kanssa. Siunaa, kiitä ja haarukka ääntä kohti.

flygande

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kotimaan matkavinkkejä

söndag 07 juli, 2019 @ 09:51
0
Tampere

Kotimaan matkailu on nyt trendikästä ja ilmastosyistä meidänkin perhe jättää tänä vuonna lennot lentämättä. (Tai, nooh, oli aika iso vaikutus myös yllättävällä putkiremontilla ja Kelan hoitovapaa-rahan pienuudella.) Putkiremontin ajan olemme viikon eksoottisessa Espoossa, viikon Naantalissa ja käväisemme myös sielunmaisemissani Tampereella.

Mitä vinkkejä teillä olisi Espooseen? Olen lähestynyt muutamaa paikallisasukasta ja he ovat lähinnä kehuneet, että "täältä pääsee tosi näppärästi metrolla Helsinkiin". Kai Espoossa itsessäänkin on koettavaa? Miten pääsen espoolaisuuden ytimeen?

Entä vinkit Naantaliin ja Turun seudulle? Parhaat paikalliset kirpparit, ravintolat ja nähtävyydet?

Vaihtarina annan omat vinkkini Tampereelle, sinne missä NÄÄS soi kauneimpana ja missä kadut täyttyvät askelista ja Juice Leskisen korvamadoista.

TURISTINA TAMPEREELLA

VOHVELIKAHVILA
Lempipaikkani Tampereella on jo pienestä pitäen ollut pieni yksiön kokoinen kahvila Tampereen vanhimmassa talossa. Vohvelikahvila tarjoaa sekä suolaisia että makeita vohveleita.

MITEN TILATAAN MUSTAAMAKKARAA?
Mustaamakkaraa (kirjoitetaan yhteen, mutta sana taipuu kuitenkin kuin ei olisi yhdyssana) kannattaa maistaa, koska se on ihanaa. Sitä myydään joka kaupassa ja snägäreillä, mutta paras paikka sen nauttimiseen on Laukon tori. Paikalliset tilaavat mustaamakkaraa euroittain, mutta saattavat tinkiä senttimetreittäin. Tyyliin: "Kolmella eurolla mustaa jöötiä, viiden sentin tingillä". Mustamakkara nautitaan puolukkahillon kanssa ja alkuperäisasukkaat tilaavat kyytipojaksi kylmää maitoa.

LASTEN KANSSA TAMPEREELLA
Muumimuseo, kissakahvila, Pikkukakkosen puisto, Särkänniemi, Koiramäen eläinpuisto. Tässä riittää viihdettä useammallekin päivälle.

WINGSSIT
Yllättävää kyllä, mutta tamperelaisin juttu on tuliset kanankoivet etikkaisessa kastikkeessa, eli "Siipiweikkojen siiwet". Mikä tahansa hornetti ei käy, vaan kyseessä on aivan tietty Siipiweikkojen soosi, jota myydään myös joissakin tamperelaisissa ruokakaupoissa. Siipiä saa jokaiselta huoltoasemalta, snägäriltä ja pizzeriasta. Olenpa nähnyt kyseisiä siipiä jopa hienompien italialaisten ja ranskalaisten ravintoloiden ruokalistoilla. Tamperelainen ei hae mäkkärin drive-inistä kotiinsa mättöä, vaan tilaa lähiasemalta "kymmenen siipeä medillä ja extradipillä, vaihda sellerit porkkanoihin".

PYYNIKIN NÄKÖTORNI
Elämäsi parhaat munkit. Näköala koko Tampereen yli. Todellinen tamperelainen klassikko. Nuorena nyrkkeilijänä kävin Rocky-tyyliin juoksemassa Pyynikin metsissä portaita, että sellaistakin voi siellä harrastaa, jos saa liikaa energiaa munkeista tuhlattavaksi.

RAVINTOLOITA
En ole kovin perillä Tampereen uusimmasta ja trendikkäimmästä ravintolatarjonnasta, koska aina kaupungissa käydessäni haluan käydä niissä tietyissä luottoravintoloissa, joita Helsingissä kaipaan. Näihin ravintoloihin palaan yhä uudelleen:

Tampereen parhaat pizzat tarjoilee Sitko. Heillä on oma juuritaikinansa, josta pohjat pyöräytetään itse ja täytteissä Sitkossa suositaan sesonkia.

Lohtupaikkani on hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva ravintola Coussicca. Vanhempani ovat käyneet siellä lähes 50 vuotta ja tilaavat edelleen samat annokset, mitä tilasivat opiskelija-aikoinaan (vaikka nämä annokset eivät ole enää listalla). Kertoo ravintolan laadusta, että sinne palaa vuosi toisensa ja vuosikymmen toisensa jälkeen.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D