Hanna Paavilainen

Ihmistä ei saa konmarittaa

söndag 28 april, 2019 @ 09:24
0
KonMarituksella tarkoitetaan turhien asioiden siivoamista elämästä. Maailmankuulun siivoajan Marie Kondon menetelmän perusperiaate on, että "jos ei esine tuota sinulle iloa, heitä se pois". Taustalla on shintolainen ajatus siitä, että kaikkiin esineisiin, asioihin, vaatteisiin ja tavaroihin liittyy eräänlainen energia tai sielu. Jokaista esinettä pidellään käsissä ja tunnustellaan, tuottaako se iloa. Jos ei tuota, niin hus pois roskiin. Esimerkiksi jos kallein juhlamekkosi tuo mieleen ikävän exän, heitä se pois.

Rouva Kondosta inspiroituneena ihmiset ovat alkaneet konmarittaa tavaroiden lisäksi myös ihmisiä. Tarkastellaan omaa elämää, että ketkä ihmiset ympärilläni tuovat iloa ja ketkä eivät. Jokainenhan haluaa seesteisen elämän ja ympäröidä itsensä vain ihmisillä, jotka tukevat ja kannustavat? Miksi pitää elämässä mukana tylsiä tyyppejä, jotka vain hidastavat kuin pallo jalassa, vetävät lokaan, masentavat olemuksellaan, tartuttavat negatiivisia tunteita? Kehuskellaan oikein vielä sillä, että kuinka monta ystävää on saatu poistettua Facebookista. Hus, roskiin elämästä turhakkeet ja tervetuloa täydellinen elämä!

Tässä on vain ongelma. Hyvien ja pahojen raja ei kulje ihmisten välillä, vaan ihmisen sisällä. Meissä kaikissa on sekä hyvää että pahaa. Elämässäni on ollut vaiheita - pitkiäkin ajanjaksoja - jolloin en ole tuottanut iloa juuri kellekään. Ne ovat olleet vaiheita, kun olen keskittynyt johonkin sillä hetkellä isolta tuntuvaan asiaan elämässäni (vauvaan, nyrkkeilykisaan, työhön), eikä kapasiteetti ole riittänyt kellekään muulle. Olen ollut suoraan sanoen vain itsekäs. Sitten on ollut vaiheita, että olen ollut uupunut ja ylikuormittunut, enkä ole jaksanut olla iloksi muille. On kamalaa ajatella, että minut olisi konmaritettu pois ystävän elämästä näiden aikojen takia, sillä tiedän, että nuo ajat eivät ole koko totuus. On ollut elämänvaiheita, jolloin olen auttanut muita minkä kerkeän. On ollut aikoja, jolloin olen ollut iloksi, hyödyksi, rakkaudeksi ja kunniaksi. Muistan jokaikisen ystävän, joka on pysynyt vierelläni molempien vaiheiden ajan.

Facebookista ystävän poistaminen on minulle sama asia kuin ei moikkaisi kadulla. Ja se taas tuntuu samalta kuin pudottaisi mummovainaalta saadun perintövaasin hyllystä, pyörähdys ilmassa, lasin heläkkä särähdys, sirpaleet lattialla, ikuisesti rikki, ontto läikähdys verenkiertojärjestelmässä.

En ole ihan vakuuttunut siitä, onko tavaroilla sielua tai energioita. Mutta ihmisillä on sielu ja tunteet. Niin positiiviset kuin negatiivisetkin tunteet tarttuvat herkästi. Mutta ihmisten tarkoitus ei ole tuottaa MINULLE iloa koko ajan. Välillä he ovat väsyneitä, ärsyyntyneitä ja tarvitsevat, että MINÄ tuotan ILOA heille. Ja sitten taas joskus toisin päin. Me olemme täällä olemassa toisiamme varten. Ihmistä ei saa heittää roskiin.

konmari
konmari
konmari

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hyvää pääsiäistä!

söndag 21 april, 2019 @ 20:50
0
Blogini emosivusto Lehtikuningas viettää pääsiäistä isoin tarjouksin. Lehtikuningas näyttäisi lanseeraavan myös konseptia "pääsiäislahja". Enpä ole ennen kuullut, että tapoihin kuuluisi antaa pääsiäisenä lahjoja. Mikäpä siinä, rrrrakastan lahjoja ja mikä tahansa (teko)syy on antaa ja saada lahjoja on minun kirjoissani hieno juttu. Onhan siinä jotain kristillistäkin: pääsiäisenä Jumalan poika antoi maailmalle suurimman lahjan.

Minun pääsiäiseeni kuuluu tiputanssi, suklaamunat ja lammaspaisti. En osaa viettää edes pitkäperjantaita hiljaa Kristuksen kuolemaa surien. Tiedän, ettei se tarina päättynyt siihen. Pääsiäisenä juhlitaan elämää. Vaikka sitten se "pääsiäislahja" kädessä.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Virvon varvon

söndag 14 april, 2019 @ 20:43
0
Tämän päivän muistan lapsuudestani. Äitini huivi päässä tökin kajaalilla pisamia nenänvarteeni. Kori oli täynnä värikkäitä pajunoksia. Askel oli tomera kohti pimpottamaan naapurien ovikelloja. Hetkeä myöhemmin karkkipapereita huoneen lattialla, sokerihumalainen käkätys parhaan kaverin kanssa, suklaata liiskaantunut suupieliin ja sormiin.

Palmusunnuntaita on vietetty lähi-idän alueella jo 300-luvulla. Pajunoksat ovat pohjoinen versio palmunoksista, joita heiluteltiin aasilla ratsastavalle Jeesukselle. Antiikin roomalaisille palmut olivat voiton symboleita. Ehkä pajunoksa siinä mielessä on hyvä vastine palmulle, sillä ne edustavat voittoa talvesta. Tämän talven olin niin rikki säähän: vaunuilla ei pääse mihinkään, kun on lunta joka paikassa, eikä Helsingin aura-autot ihan pysyneet tahdissa. Elämäni kahden lapsen ja koiran kanssa oli yhtä pukemista ja riisumista. Unohdin aina laittaa auton lämpeämään ja lunta oli niin paljon, ettei bussipysäkille päässyt lasten kanssa edes pulkan avulla. Kannoin ämpärillä kuumaa vettä parkkipaikalle, että sain jäätyneet ovet auki. Nyt iloitsen jokaisesta pajunkissasta ja lumikellosta, joka osuu polulleni. Poikani koristelema pajunoksa olkoon voiton merkki: talvi on selätetty jälleen kerran.

Kotiäitinä minulla on ollut aikaa huomata kevään merkit: jokainen valkoinen ja vihreä lumikello, joka rohkeasti puskee hangen alta kohti kevätaurinkoa. Koirankakat, jotka ilmestyvät sulavien kinosten sokkeloista. Yhä aikaisemmin heräävät lapset ja yhä myöhempään nukkumaan menevät lapset, koska "ei-ole-nukkuma-aika-ulkona-on-valoisaa". Tänä keväänä olen hurahtanut myös viherkasveihin niin sisällä kuin puutarhassa. Viherpiha-lehti kädessäni haaveilen jo kesästä. Ruukussa on itämässä herneitä, timjamia ja mansikkaa. Elämän voittokulku alkaa pääsiäisestä.
palmusunnuntai

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Lastenleikkiä

söndag 07 april, 2019 @ 12:29
0
Jotta voi olla onnellinen, on saatava toteuttaa sisäistä lastaan ja sisäistä aikuistaan. On oltava aikaa ja tilaa sekä leikille että pätemiselle.

Näin ystäväni kiteytti oivalluksiaan käsiteltyään uupumuksen. Hänellä oli vaativassa työssä ollut mahdollisuuksia päteä: hän oli istunut tärkeänä palavereissa, tehnyt isoja budjetteja ja vielä isompia päätöksiä. Hän oli saanut selkään läpsytyksiä ja hyväksyviä pään nyökytyksiä mielin määrin. Tuli uupumus. Hän oli unohtanut leikkiä.

Leikillä ei tässä kontekstissa tarkoiteta legopalikoita tai sitä sairaalaleikkiä, jota poikani haluaa päivästä toiseen leikkiä. Sairaalaleikissä minun tehtäväni on tuoda kaikki pehmolelut yksi kerrallaan pojalleni, joka tärkeänä kirjaa jokaisen oireen ylös "muistelmiinsa" eli pieneen vihkoon ja sitten parantaa potilaan. Tässä ei ole kuitenkaan kyse aikuisten leikkimisestä lapsen kanssa, vaan aikuisen mahdollisuudesta heittäytyä lapseksi. Aikuisenakin on tärkeää, että joskus saa olla täysin vastuuton ja tehdä jotain puhtaasta ilosta eikä velvollisuudesta. Jollekin leikki on nyrkkeilyhanskojen rummuttelua säkkiin tai sparrikaveriin, toiselle puutarhanlaittoa ja kolmannelle vaikkapa moottoripyörän rassaamista.

Aloin ajatella, että mitä, jos alkaisinkin kohtelemaan ympärillä olevia aikuisia lapsina? Ei tietenkään aina, sillä aikuisilla on myös tärkeä psykologinen tarve olla tärkeä. Mutta joskus, silloin tällöin edes. Katsoisin sitä työpaikalla jurottavaa ryppyotsaista miesoletettua niin, että näkisin pienen pojan, joka innostuu junista ja kuularadoista? Katsoisin sitä bussissa räyhäävää tyyppiä ja näkisin pienen lapsen, joka haluaisi vain, että joku ottaisi syliin? Millainenkohan päivä siitä tulisi?

Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D