Hanna Paavilainen

Selviytyjät vs. tosielämä

sunnuntai 24 helmikuuta, 2019 @ 13.46
3
Olen tietenkin seurannut tarkasti Selviytyjät Suomen uutta tuotantokautta. Osallistuin kyseiseen ihmiskokeeseen vuonna 2012. Tuntuu, että siitä on jo ihmisikä. Siellä oli niin omassa kuplassaan, irti tutuista ihmisistä ja tavaroista ja ympyröistä, että on vaikea enää edes itse uskoa, että olen joskus ollut niin rohkea.

Olin Selviytyjät Suomen saarella 36 päivää. Vähän yli kuukausi ilman hammasharjaa, saippuaa, yksityisyyttä, sänkyä ja kosmetiikkaa. 36 päivää eristyksissä kaikista ja kaikesta. Se oli rankinta, mitä ikinä olen tehnyt. Vai oliko sittenkään?

SELVIYTYJÄT VS. KOTIÄIDIN ARKI

Nukkuminen
Yöt saarella olivat pahimpia. Oli pilkkopimeää ja viidakon äänet olivat palohälyttimen desibeleissä. Koko ajan korvan juuressa rapisi. Rotat ja hiiret olivat tulleet etsimään syötävää. Käärmeet olivat tulleet etsimään rottia ja hiiriä. Melkein joka yö trooppinen sadekuuro satoi vaakatasossa bambumajaamme, joka oli kaikkea muuta kuin vesieristetty. Käperryin sikiöasentoon läpimärkänä viluissani ja nälissäni pohtien, että kenenköhän briljantti idea oli tällekin kirotulle saarelle lähteä. Saaren jälkeen saatoin vielä puoli vuotta myöhemminkin herätä kotoani sängyssäni siihen tunteeseen, että päälläni on rottia tai hämähäkkejä.

VS.

Yöt taaperon kanssa ovat pahimpia. Selviytyjät kesti sentään vain 36 päivää, nyt on mennyt yli 365 päivää niin, että minut herätetään joka toinen tunti palohälyttimen desibelejä hipovaan huutoon. Yöllisiä yllätyksiä tarjoavat myös erilaiset tartuntataudit, jotka AINA puhkeavat keskellä yötä kukoistukseensa. Mutta saanpahan olla kuivassa ja lämpimässä kodissa.

Syöminen
Mitä tänään syötäisiin? Ah, tuo arjessa liian usein toistuva kysymys! Saarella ruokailu aiheutti toisenlaista pohdintaa. Ei tarvinnut miettiä, mitä tänään syötäisiin, vai pikemminkin, että syötäisiinkö tänään lainkaan. Pääasiallinen ravinto oli tuotantoyhtiön tarjoama riisi, jota piti säännöstellä niin tiukasti, että pahimmassa vaiheessa sitä sai vain pari ruokalusikallista per päivä. Sitten piti odottaa seuraavaa päivää. Välillä saatoimme löytää kookoksen tai saada kiinni heinäsirkan. Pyydystimme paljain käsin rapuja, ja minusta tuli siinä aika haka. Juju oli siinä, että tiettyyn laskuveden aikaan bongaili aamuairingossa lämmitteleviä taskurapuja, tökkäisi kepillä niin, että rapu alkoi vimmatusti saksia keppiä ja sitten ottaa toisella kädellä ravun pepusta kiinni ja heittää kattilaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin, mitä nälkä oikeasti on.

Kotiäidin arjessa ruokailu on loputon ohjelmanumero. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Vasta on edelliset sormiruokailun jämät siivottu lattialta, kun pitää alkaa tehdä jo seuraavaa ateriaa. Meidän pojat eivät ole ihan parhaimpia syöjiä ja jos ei se ole toisten-äitien-tekemää-maksalaatikkoa, saan maanitella, uhkailla, kiristää ja lahjoa jokaisen suupalan erikseen molemmille pojille. Olen niin lopen kyllästynyt arjen ruokarumbaan, että välillä kaipaan saaren riisiruokavaliota.

Ylläriii!
Saarella Heikki Paasonen ja tuotantoyhtiö tarjosivat ylläritehtäviä ja yllätysäänestyksiä. Kilpailijoilla oli ylläriliittoja, jotka kävivät ilmi heimoneuvostossa. Hait, käärmeet ja äkäiset tuhatjalkaiset, joiden purema sattui niin paljon, että halusi hakata jalkansa irti, nostivat saaren yllätyskerrointa.
Mites tosielämässä? Noro ei paljon varoittele. Influenssa tulee aina väärään aikaan. Kun hetkeksi selkänsä kääntää, on olohuoneessa tapahtunut jonkunlainen legoräjähdys. (Legot ovat aina kiva ylläri jalan alla!) Seinään on piirretty (missä välissä?) ja jokaisesta kirjasta revitty ainakin yksi sivu. Juuri, kun luulee olevansa selviytynyt, tulee päiväkodilta ilmoitus kihomadoista ja sitä tulee kiusallisen tietoiseksi omasta peräaukostaan.

Sekä Selviytyjät Suomen saari että pikkulapsiarki ovat ikimuistoisia ajanjaksoja, jotka tarjoavat jatkuvia kommelluksia ja tarinoita, joita voisin kertoa loputtomasti. Ja kerronkin. Jos haluat tietää jotain lisää Selviytyjät Suomen -reissusta, kysy ihmeessä! Vaitiolovelvollisuuskin on jo päättynyt, joten voin kertoa kaiken.

Selviytyjät
Selviytyjät Suomi
Selvytyjät Suomi
Selviytyjät Suomi
Selviytyjät Suomi

kuvat @MOSKITO TELEVISION

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

Kommentteja tähän postaukseen


Vastaus Kommentoineet: KY 01.03.2019 21:55 Muistan, kun olit saarella ja edelleen aina, kun näen ko. ohjelmasta mainoksen, tulen ajatelleeksi, että tiedän tyypin, joka on saarella ollut. Sitä mä oon tuollaista ohjelmaformaattia katsoessani miettinyt, että pidetäänkö kisaajat ihan oikeasti nälässä ja nukutaanko siellä ihan oikeasti paikoissa, jotka voi olla vaarallisia? Ja onko siellä lääkäri paikalla koko ajan valvomassa, että peli puhalletaan poikki, ennen kuin jotain vakavaa oikeasti tapahtuu? Ja onko se peli käsikirjoitettua vai aitoa juonittelua...
Vastaus: Hanna Paavilainen 04.03.2019 14:49 Niin ja peli on sekä itse aiheutettua että käsikirjoitettua. Tuotantohan päättää, missä vaiheessa sekoitetaan pakkaa (koskemattomuudet, yllätyspudotukset, heimojen sekoittamiset ja yhdistymiset). Paljon saadaan TV-ohjelmaan aikaan myös sopivanlaisilla leikkauksilla. Mutta kyllä liittoutumat ja kieroilut olivat ihan myös meidän saarelaisten aikaansaannosta.
Vastaus: Hanna Paavilainen 04.03.2019 14:47 Kyllä se saari aika pitkälle on sitä, miltä se näyttää kamerassakin. Eli ihan oikeasti ollaan nälässä ja ihan oikeasti nukutaan rottien ja käärmeiden ja muiden vastaavanlaisten uusien ystävien kanssa. Saarella ei ollut päivystävää lääkäriä, mutta meillä oli hätäradiopuhelin, jolla sai yhteyden lääkäriin ja lääkäri tuli veneellä paikalle. Saaristossa se tosin aina kestää se avun saaminen - onneksi ei sattunut mitään akuuttia. Turvallisuussyistä koskaan ei saanut mennä saarelle itsekseen kävelylle tai uimaan pitkälle yksin, vaan aina piti liikkua vähintäänkin pareittain, jotta toinen voi tarvittaessa lähteä soittamaan apua. Muutamaan kertaan pitikin hälyyttää lääkäri paikalle. Kisojen yhteydessä lääkäri tutki meidät. Ihan loppuvaiheessa olin niin kuihtunut syömättömyydestä ja ripulista, että sain lääkäriltä pari pussia eloktrolyyttejä, mutta muuten kameran ulkopuolista ruokaa ei ollut jaossa.
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D