Tampereella "ei tehrä asioista numeroo", eli jos ravintolassa saat eteesi syömäkelvottoman annoksen, syöt sen mieluummin kuin mainitsisit asiasta tarjoilijalle. Olenkin oman osani juonut kädenlämpöistä teetä ja syönyt vielä puoliksi jäässä olevaa kakkua.

Uusi ystäväni, kutsuttakoon häntä Reklamaatioiden Kuningattareksi, onkin opettanut minua antamaan palautetta. Hän pystyy rinta rottingilla viemään korkkivikaisen pullon Alkoon tai pinnoitteesta naarmuttuneen kattilan Prismaan. Korvat punaisena käsi suun edessä kuuntelen hänen reklamaatiokertomuksiaan - itsehän olisin vain ottanut nenästä kiinni ja litkinyt etikoituneen punaviinin kiltisti kurkusta alas.

Kun palautteen antaminen palveluntuottajalle jo tökkii, niin sehän vasta vaikeaa on, kun pitäisi antaa palautetta puolisolle, ystävälle tai sukulaiselle. Palautteen antaminen on taitolaji, jossa usein rapatessa roiskuu enemmän kun on sallittu. Olen viime aikoina oppinut, että palautteen antamisen tärkein ja ainoa tarkoitus on viedä toista ihmistä tai asiaa eteenpäin. Palautteen antamisessa ei pitäisi kiinnittää huomiota itseensä ja omaan kokemukseensa, vaan miettiä ainoastaan sen vastaanottajaa. Jos sanon tämän, miten se edistää vastaanottajaa eteenpäin? Jos tarkoituksena on vain tuutata ulos omaa pahaa oloa, eikä ruokkia toisen luovuutta, on ehkä viisaampaa purra poskea.

Nyt käsi sydämelle:
Milloin viimeksi olet antanut palautetta niin, että et mieti itseäsi, vaan palautteen vastaanottajan elämäntilannetta ja kehittymistä?



Aamen ja terkkuja,
Hanna