Hanna Paavilainen

Kun parhaasi teet

söndag 27 oktober, 2019 @ 17:39
0
Kun parhaasi teet, niin se riittää.

Hän oli vaalinut vartaloaan ankarasti, mutta siitä huolimatta painovoiman vaikutusta ei voinut estää. Keho keräsi pehmeyttä, hän nosti kovaa rautaa. Mutta ei hän jaksanut surkutella kadonneen kroppansa perään. Kun teet parhaasi, niin se riittää. Hän nyökytteli tyytyväisenä päivän treeniinsä.

Töitä hänellä olisi ollut enemmän kuin mitä ehti tehdä. Pelkästään sähköpostilaatikko oli kuin kreikkalaisen mytologian Hydra: yhdeksänpäinen otus, jolta yhden pään katkaistua kasvoi kaksi päätä lisää. Hän teki työnsä puoli yhdeksästä kahtakymmentä yli neljään ja sulki kannettavan tietokoneen kannen tietäen, että paljon jäi tekemättä. Kun teet parhaasi, niin se riittää, hän totesi ja hyppäsi ratikkaan.

Äitinä hän olisi voinut olla läsnäolevampi, lempeämpi ja luomumpi. Illalla hän lämmittää einekset, somettaa pikkukakkosen mittaisen pätkän, leikkii piilosta ja laulaa tuutulaulun. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ennen nukahtamistaan ja näki kauniita unia.

+ + + + +

Kun parhaasi teet, niin se riittää.

Hän nostaa rautaa niin, että näkökentän äärillä kipinöi. Hän juoksee portaita ja punnertaa. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ja kiristää vielä vähän tahtiaan. Parhaasi, parhaasi, parhaasi hän hokee itselleen joka askeleella.

Työt eivät tekemällä lopu, mutta sitä hän silti yrittää. Hän sytyttää toimiston käytävään valot ja tervehtii kannettavan tietokoneen takaa työkavereille heipat. Vain paras riittää, toiseksi paras ei riitä.

Hän keittää luomukaurahiutaleista iltapuurot lapsille, harjoittelee vanhemman kanssa saksien käyttöä ja nuoremman kanssa vessahätäviestintää. Hän lukee oppaat kiintymysvanhemmuudesta ja laulaa tuutulaulut. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ennen nukahtamistaan ja pettyneenä siihen, ettei tänäänkään yltänyt parhauteen, hän nukahtaa unettomaan uneen.

+ + + + +

Kun parhaasi teet, niin se riittää.
Onko tämä lause sinulle armollinen vai pakottava?

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Mikään ei ole kenenkään vika

söndag 20 oktober, 2019 @ 13:37
0
Kenen vika se oikeastaan on, kun lasinen meikkiputeli räsähtää lattialle tuhansiksi sirpaleiksi?

Aamu alkoi aivan liian aikaisin. Ajattelin, että jospa tässä sitten vaikka meikkiä, kun kerrankin ehtii.
Kömpelöt sormet, lasin räsähdys, tahtomaton kiljahdus, salamana paikalla pari pientä silmäparia.
Rapsuttelin kallista seerumia kaakelin saumoista ja raivohuusin lapsille, jotka eivät malttaneet pysyä kaukana sirpaleista. Kompressiotrikoot pilalla, verta vuotava kantapää. Oltiin jo myöhässä. Soitin puolisolle ja huusin kohtaloani.

Tärkeintähän tällaisessa tilanteessa on aina löytää syyllinen.

Onko syyllinen

a) taaperon, joka herätti minut ensin yöllä klo 01.00 ja sitten lopullisesti klo 06.00?

b) Lumenen, joka tekee puteleita, jotka eivät selkeästi sovi tavallisten kuolevaisten käsittelyyn?

c) Minun, koska minähän sen pullon tiputin?

d) puolisoni (näin puoliso itse ajatteli, koska hätääntyi puhelinsoitostani ja päätteli huudostani, että syytän häntä koko tilanteesta)?

f) vanhempieni syytä, koska ovat antaneet minulle kömpelöiden sormien geeniperimän ja/tai ovat kasvattaneet tällaisen hutiloivan lapsen?

g) isovanhempieni syytä. Jotain hekin ovat toiminnallaan tehneet, kun heidän lapsensa ovat olleet kyvyttömiä kasvattaa vähemmän hutiloivan ja vähemmän kömpelön lapsen?

Kenen vika?
Äänestän, että d.

Kenen vika


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Apua, olen perfektionisti!

söndag 13 oktober, 2019 @ 14:02
0
Esikoisen viisivuotisneuvolassa tartuin aulassa puolihuolimattomasti Kaksplus -lehteen ja silmäilin artikkelia perfektionismista.

Olen toki aiemminkin tiedostanut suorituskeskeisen luontoni, mutta oli pysäyttävää lukea lista perfektionismin piirteistä ja laittaa rasti melkein jokaisen kohdalle. En esimerkiksi ole tajunnut, että kyvyttömyyteni tehdä nopeita päätöksiä on yksi perfektionismin ilmenemismuoto. (Olen lähinnä pitänyt sitä hurmaavana hämäläisyytenä, heh.) Olen blokannut ajatuksen perfektionismista sillä verukkeella, että en pidä itseäni läheskään täydellisenä. Ilmeisesti kuitenkin itsensä täydellisenä pitäminen ja itseltään täydellisyyden vaatiminen ovat kaksi eri asiaa. Uskomatonta, miten sokea voi itselleen olla.

Kunnon perfektionistina aloin sitten moittia itseäni perfektionismista. Häpesin itseäni, vertailin itseäni muihin. Miksi et ole niin kuin tuo naapurin mamma, joka on niin rento ja cool! Kunnon suorittajana aloin suorittaa epäonnistumisia (Ikään kuin niitä pitäisi erikseen suorittaa) ja aloin suorittaa rentoutta (rentoudu nyt heti, huusin itseäni piiskaten). Uskomatonta, miten sokea sitä voi omalle tekemiselleen olla.

Jos olisin malttanut lukea Kaksplussan artikkelin loppuun asti, olisin ehkä astetta nopeammin tajunnut, ettei suorittajuus häviä suorittamalla lisää. On otettava järeämmät keinot käyttöön: lempeys, armo ja itsensä hyväksyminen. Uskomatonta, miten vaikeaa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Olisipa.

söndag 06 oktober, 2019 @ 14:16
0
Olisipa sellaista, että joku aina haluaisi kuulla ääneni. Ettei sanoisi ole hiljaa tai puhuisi kesken lauseen omaa asiaansa tai vilkuilisi puhelimeen niin että sanani kaikuvat kasvojen profiiliin.

Olisipa sellaista, että jaksaisin aina kuulla toisen äänen. Varsinkin, jos se ääni aloittaa sanottavansa hokemalla äiti-äiti-äiti. Etten hukkuisi pääni sisäisiin tehtävälistoihin tai kaipuuseeni aikuisten jutuille somessa vaan kuuntelisin tarkasti, kun pieni änkyttävä ääni kertoo kakkavitsiä, jonka olen kuullut jo kymmenen kertaa.

Olisipa sellaista, että olisi joku ääni. Ettei oma ääni sekoittuisi muiden (hienompien) äänien pauhuun, haluun päteä, haluun olla jotain muuta kuin on, toisten tai itsensä asettamiin odotuksiin, rooleihin äitinä, naisena, naapurina, ystävänä, vaimona, tyttärenä, pappina.

Olisipa sellaista, ettei menestyminen olisi sattumanvaraista. Ettei sairastuisi juuri silloin, kun pitäisi näyttää kyntensä. Että liikenneonnettomuus estäisi myöhästymästä tentistä, matsista, työhaastattelusta. Ettei syntyisi väärään paikkaan. Tai väärään aikaan. Että kun on vaikea hetki, löytyisi tukijoita ja kannustajia. Ystävä jokaiselle, vanhempi, valmentaja, kummi, tukeva olkapää, pehmeä syli, nenäliinan ojentaja, potku persauksiin.

Olisipa niin, että kova työ tuottaisi aina tulosta. Aina. Että rukouksiin vastattaisiin aina myönteisesti. Olisipa sellaista, että kuulisi vastaukset rukouksiin silloinkin, kun ne eivät ole oman mielen mukaiset.

Islanti

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D