Hanna Paavilainen

Muistoja

sunnuntai 27 tammikuuta, 2019 @ 13.27
0
Kyselimme ystäväni kanssa tiistaina toisiltamme, että
Mitä teit viikonloppuna?

Kumpikin meistä katsoi tyhjästi vasempaan yläviistoon. Sillä tavalla ihmiset usein tekevät, kun yrittävät muistella jotain. Elettiin siis TIISTAITA, eikä kummallakaan ollut hajuakaan siitä, mitä viikonloppuna tapahtui. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan. Pikkulasten kanssa elämä on vain niin itseään toistavaa, että viipaloituneiden öiden kanssa yhteistyössä ne sumentavat muistin ja yhdistävät päivät - viikonloput ja arjet - yhdeksi mössöksi.

Evoluutio on muokannut ihmisen siten, että ikävät jutut muistaa helpommin kuin hyvät. Siksi on erikseen tietoisesti muisteltava iloisia asioita.

Näistä päivistä haluan muistaa mäntyparketilla konttaavan lapsen käsien läpsytyksen äänen. Haluan muistaa sen poikani ominaistuoksun: yhdistelmä mutaa ja omenahilloa. Aion muistaa sen, miltä näyttää päiväkodin portille vastaan juokseva poika keltaisessa haalarissaan, mustissa Kuomissaan ja Ruskovillan kypärämyssyssään.

Todennäköisesti kuitenkin muistan sen, kuinka työnsin hiki pipassa kahta lasta rattaissa päiväkodin ylämäkeä samalla ohjaten jalalla koiraa, ettei se ystävystyisi liikaa vastaantulijoiden kanssa. Tulen muistamaan pohjaan palaneen kaurapuuron maun, sillä JOKA AAMU unohdin kriittisellä hetkellä pyöräyttää puukauhaa, kun oli jonkun pepunpesu kesken. Tulen muistamaan äänen, jonka Puppe-kirjan luukku tai kirjastosta lainaamani kirjan tai uusimman fit-lehden sivu repeytyy.

Evoluutio on muokannut ihmisen siten, että ikävät jutut muistaa helpommin kuin hyvät. Siksi on tärkeää, että kirjaa ylös ja muistelee tietoisesti iloisia asioita. Pahinta olisi, jos ei muistaisi mitään.

Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D