Hanna Paavilainen

Kadotetut vuodet?

sunnuntai 20 tammikuuta, 2019 @ 12.41
0
"Kerro lisää Kallesta!" pyysin ja siirsin painoani tuolin reunalle höristäen samalla korviani.
"Niin, no, se on baari Helsingissä. Olethan sä siellä itsekin monta kertaa ollut. Ei mitään uutta." ystäväni vastasi ymmällään kysymyksestä.
"Niinniin, mutta mitä ihmisillä on nykyään siellä päällä?!? Ovatko siniset enkelit tulleet takaisin muotiin? Vieläkö ihmiset siellä liikuttelevat jalkojaan rytmisen äänimassan tahdissa ja heiluttelevat käsiään sivuilta sivuille?"

Olen ollut vuoden vauvakuplassa. En ole käynyt niin pitkään aikaan anniskeluravintolassa, että olen unohtanut, miltä siellä näyttää ja miten siellä käyttäydytään.

Tuttavani, jonka lapset on jo isoja, kutsui näitä vauva-taapero-vuosia kadotetuiksi vuosiksi. Silloin ei käydä missään eikä tehdä mitään, koska viipaleisten yöunien jälkeen ei jaksa. Vaikka jaksaisikin, niin ajatus lasten pukemisesta ja pakkaamisesta lähtöön uuvuttaa jo siinä mittakaavassa, että kannattaa vain jäädä kotiin. Kadotettuina vuosina keskitytään selviytymiseen yösyöttöjen, päiväkodin ja neuvolan voimavaralomakkeiden pyörteessä.

Kadotettuina vuosina unohdetaan normaalien ihmisten käyttäytymiskoodit. Ei muisteta laittaa vessan ovea kiinni. Unohdetaan, että college-housut eivät ole hyväksyttävä asu joka paikkaan. Ripsiväri on paakuilla harjoituksen puutteen vuoksi.

Ja silti.

Kadotetut vuodet ovat ne vuodet, joita eläkkeellä muistellaan. Ne vuodet, kun lapset olivat pieniä ja tarvitsevia. Ne vuodet, kun äidin vitsit, kukkuut ja päristelyt jaksoivat naurattaa. Elämä oli täyttä.

Vauva


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D