Hanna Paavilainen

Vuoden parhaat

sunnuntai 30 joulukuuta, 2018 @ 10.01
0
Tämä kierros lähitähden ympäri on ollut ehkä elämäni parhaimpia. En ole ehkä koskaan aktiivisesti ajatellut aiemmin eläväni elämäni parasta aikaa. Olen joka viikko yrittänyt keskittyä tiedostamaan, että

"tätäkin päivää ajattelen kaihoisasti eläkkeellä. Aikaa, jolloin pieni vetää lahkeestani ja ojentaa kädet ylös. Se tarkoittaa, että hän haluaa syliin. Aikaa, jolloin isompi ottaa vauhtia ja hyppää sohvalle ja näyttää, miten tehdään kuperkeikka taaksepäin."

Olen joka viikko yrittänyt olla ajattelematta, että:

"Nämä ovat nyt niitä ruuhkavuosia, jotka pitää rämpiä läpi ja vaan kestää hampaat irvessä. Voi kun olisi jo se vaihe elämässä, että saisi nukkua yönsä, molemmat kädet vapaaksi ja lasta ei tarvitsisi komentaa pois hyppimästä kurahousuissa sohvalta."

Tänä vuonna elämäni on ollut hyvin pientä. Olen opetellut hidasta elämää. Koska lapseni vihaa autossa olemista, olen kulkenut joka paikkaan julkisilla. Aiemmat 15 minuutin matkat ovat vaihtuneet puolentoista tunnin sompailuiksi busseilla, ratikoilla ja junilla, mutta eipä minulla ole toisaalta kiire minnekään. Bussimatkan olen lukenut journalistisia julkaisuja (jos vauva on torkkunut) tai olen koko bussiväen iloksi laulanut hämä-hämä-häkkiä tai leipuri hiivaa. Olemme yhdessä vauvan kanssa katselleet aukeavia ja sulkeutuvia ovia ja niistä kulkevia ihmisiä.

Ei se perillepääsy, tai edes nopeasti perillepääsy, vaan se matka!

Kiitos jälleen Lehtikuninkaan väelle, kun olen tämänkin vuoden saanut kertoa tarinoitani. Kiitos sinulle, kun olet niitä lukenut.

joulu Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D