Hanna Paavilainen

Laiskan leipurin leipä

torstai 12 marraskuuta, 2015 @ 10.01
0
Kukapa ei rakastaisi tuoretta leipää? Siinä vain yksi salakavala juttu - jos leipasee vehnäleivän, niin ei halua unohtuu syödä oikeaa ruokaa, kun puputtaa vain sitä pullaa hurmiossaan.

Ystäväni Kipan vauvakutsut olivat oiva tekosyy pyöräyttää leipä - enemmän syöjiä, joten ei tule yksin ahmittua koko pottia. Olen onnistuneesti jo pari kertaa leiponut sämpylöitä, mutta nyt ystäväni kätevän emännän ja Sport-lehden reseptin avustuksella ajattelin kulkea helpompaa reittiä pataleivän kanssa. Ei vaadi vaivaamista eikä pyörittelyä, vain hieman aikaa. Jos tällainen jauhoporopeukalo onnistuu tässä, onnistuu varmasti kuka vain. Myönnettäköön, että pari paniikkipuhelua piti ottaa matkan varrella kätevälle emännälle. Miksi täällä kaupassa on sataa erilaista jauhoa? (Päädyin viimein siihen ihan "tavalliseen" erikoisvehnäjauhoon ja kotoa jostain syystä löytyi ruisjauhoja) Pitääkö tämän taikinan haista näin omituiselta? (Pitää) Lopputulos oli kuitenkin maukas. Leipä oli rapsakka pinnalta ja sisältä ilmava. Ja kaunis. Meitä oli 12 naista syömässä (muutakin kun leipää), joten resepti on mitotettu aika isoksi.

Tarvitset:
12dl vehnäjauhoja
2dl ruisjauhoja
2tl suolaa
1tl kuivahiivaa
3/4dl siemensekoitusta (tai pähkinärouhetta)
7dl kädenlämpöistä vettä
5l valurautakattila tai teräskattila tai pata (jonka voi laittaa uuniin)
öljyä

Sekoita illalla kaikki ainekset kulhossa. Peitä kelmulla ja jätä kohoamaan yöksi. Aamulla kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja kääntele pari kertaa. Anna kohota 30min. Tuikkase (pelkkä) kattila uuniin ja lämmitä 225 astetta. Kun uuni on kuuma, ota kattila uunista ja pyyhkäise sudilla öljyä reunoille ja pohjalle. Laita taikina sisälle, kansi päälle ja uuniin n. 40min. Ota kansi pois ja anna paistua vielä n. 25min, kunnes pinta on kauniin ruskea.

pataleipä
pataleipä
pataleipä

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D