Jätän synnytyskertomukseni blogin ulkopuolelle, jotta kukaan joskus lapsia harkitseva ei pelästyisi. Mutta yksi kommellus on synnytyksestä on kerrottava, vaikka tämä menee lievästi reteilyn puolelle.

Ikuisuudelta tuntuvan ponnistelun (65h!) jälkeen jouduin kiireelliseen sektioon. Puudutuksen ansiosta kaikki kivut loppuivat kuin seinään, vaikka jotenkin epämääräisesti tunsin, että jotain sisuskaluilleni nyt tehdään. Minun ja vatsani väliin oli aseteltu kangas, joten en nähnyt, mitä siellä tapahtuu. Yhtäkkiä verhon takaa kuului kirurgin ääni:
"Öö... tota... Urheiletko sä jotain?"
"Juu, nyrkkeilyä ja kaikenlaista, olin vielä tällä viikolla salillakin"
"Nooh, sun vatsalihakset on niin tiukassa kunnossa, että tätä vauvaa ei saa oikein ulos"
"Öö... kiitos...?! Hehe?"

Tätä keskustelua seurasi kahden lääkärin äänishow verhon takaa: "Vedä sä tosta niin mä tästä... 1-2-3-HII-OP! Ja vielä 1-2-3-VETO!" ja tunsin omituisesti heiluvani pöydällä. Sitten kuulin maailman kauneimman äänen. Leikkauksen jälkeen kirurgi nauroi, että jos meinaan vielä hänen pöydälleen tulla synnyttämään, niin se olisi vähintään puolen vuoden treenitauko ennen sitä!

Niin että kiitos vain HAK:n valmentajille hulluista vatsalihastreeneistä, joita meidän salilla on tahkottu ja paljon! En malta odottaa, että pääsen taas treeneihin ja kehään! Kirurgi tosin antoi vähintään kuukauden liikuntakiellon ja senkin jälkeen rauhallisen startin, joten ihan hetkeen en ole sixpackiä hinkkaamassa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna