Hanna Paavilainen

Kakkakyttääjä

lauantai 15 helmikuuta, 2014 @ 17.23
4
Olimme kävelyllä Lyyli-koiran ja erään ihmisystävän kanssa. Koira kyykistyi tarpeilleen ja samalla eräs täti-ihminen puolisonsa setä-ihmisen kanssa käveli ohi. Tai setä käveli ohi, täti jäi kyttämään, keräänkö lemmikkini jätökset. Koira otti aikansa ja itse tahallani viivyttelin pussin kaivamisessa. Setä meni jo pitkällä sadan metrin päässä, täti kävelee takaperin samaan suuntaan ja huutelee miehelleen tilanneraporttia "ei ole vieläkään poiminut". Polku kaartui ja välillemme tuli muutamia puita. Tätikö siitä suivaantui ja kurkki puiden välistä tarkkaillen, että miten kakan noukkiminen sujuu. Suu kävi vaahdoten tilannetta selostaen, mutta sanat eivät olleet kohdistettu minulle. Tosin setää eivät sanat taitaneet sen kummemmin kiinnostaa, hän oli jo pitkällä edellä.

Mainitsinko, että olimme metsäpolulla, emme missään Kaivarin puiston liepeillä?

No, ajattelin, että kakkapussi oli varmaankin tädille kovin tärkeä ja rakas. Kun sain koiran tuotokset noukittua, juoksin tädin perään pussia ylpeänä esitellen. En saanut häntä enää kiinni, sillä hän lähti toiseen suuntaan kuin oma reittini, enkä sentään jaksanut lähteä vastakkaiseen suuntaan. Huomasin kuitenkin, että jostain syystä suu meni kiinni. Kakka ei kiinnostanutkaan enää. Minä kun luulin, että hän olisi ehkä halunnut pussin voiton merkiksi tai jotain. Kovin tärkeä se tuntui hänelle olevan.

Lyyli-koira kyllä jatkuvasti opettaa minulle asioita elämästä. Mitä tahansa sontaa elämä tuokaan, se vain kuopii kasan maata päälle ja jatkaa matkaa taakseen katsomatta. Niin minunkin olisi pitänyt tehdä. Niin minun pitäisi elämässä noin muutenkin tehdä. Diippii shittii, hei.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

Kommentteja tähän postaukseen


Vastaus Kommentoineet: Järkyttynyt 19.02.2014 19:15 Vantaan Laurissa annoit ymmärtää, että Kirkon jäsenien tulee olla aktiivimessukävijöitä. Elikkä meidän tavallisten uskovaisten olisi parasta erota kirkosta? Juuri sitä olemme juuri harkitsemassa, koska messut eivät sytytä. Toivottavasti kerrot seuraavassa numerossa, että missä puitteissa Kirkon sijaan uskontoa toivotaan harjoitettavan?
Vastaus: Hanna Paavilainen 19.02.2014 21:18 Hyvä järkyttynyt, Nyt taidat olla ymmärtänyt kolumnini vinksalleen - syy saattaa tosin enemmän kirjoittajassa kuin lukijassa. Tarkoitukseni oli ironiaa ja sarkasmin lähestymistapaa käyttäen kritisoida juurikin sitä messukeskeisyyttä, kun kirkko on niiiiin paljon muutakin. Se, että haluaa olla kastettu ja kastaa lapsensa, on mielestäni jo syvä uskonnollinen vakaumus ja pitäisi olla riittävä sellaisenaan, jos Se ihmiselle itselleen riittää. Nöyrästi pyydän, että luet tekstini uudestaan - saatat huomata, ettemme olekaan kovin eri mieltä asioista.
Vastaus Kommentoineet: Emmi 16.02.2014 14:42 Ihana teksti! :D <3
Vastaus: Hanna Paavilainen 17.02.2014 11:02 Kiitti :) Lyyli kiittää myös.
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D