Hanna Paavilainen

Kuulun

lauantai 06 joulukuuta, 2014 @ 09.11
0
Viime aikoina firmaani (aka kirkko) on arvosteltu monelta suunnalta niin julmetuin sanakääntein kuin eroamisilla. Tekisi mieli laittaa vain pää piiloon puskaan ja pyllistää koko asialle. Enemmän tekee kuitenkin mieli vähän avata henkilökohtaisesta vinkkelistä niitä syitä, miksi kuulun kirkkoon. Nämä eivät nyt ole mitään oikeita vastauksia tai teologisesti korrekteja ajatusmalleja. Yritän olla kovin rehellinen, ennen kaikkea itselleni.

Nämä ovat minun syyni kuulua kirkkoon juuri nyt. Mitkä ovat sinun syysi? Tai mitkä ovat sinun syysi olla kuulumatta kirkkoon?

Kuulun kirkkoon, koska olen laiska. En ole yhteiskunta-aktiivi, vaikka haluaisin olla. En ole mukana minkään hyväntekeväisyysjärjestön vakio-avustaja-listoilla. Kirkko tekee kuitenkin niin paljon hyvää, että tuuditan omaatuntoani sen varjolla, että kirkko tekee hyvää minunkin puolestani. Erityisnuorisotyö, yksinäiset vanhukset, kehitysyhteistyö, vähävaraisten ruoka-avustukset... ...tuen näitä kuulumalla kirkkoon.

Kuulun kirkkoon, koska käyn vauvakerhossa. Tiistai on nykyään lempipäiväni, koska silloin on seurakunnan kerho ja siellä on tosi kivoja ihmisiä.

Kuulun kirkkoon, koska olen sunnuntaisin aamu-uninen. Vaikka en kävisikään kirkossa joka sunnuntai tai edes mikään sunnuntai, niin minua ilahduttaa ajatus, että siellä silti rukoillaan minun puolestani.

Kuulun kirkkoon, koska kristinusko on maailman paras uskonto. Hurjan epätrendikkäästi sanottu aikana, jolloin tästä asiasta pitäisi olla vain jotain neutraalia mieltä. Mutta kun en ole neutraalia mieltä. Olen sitä mieltä, että kristinusko on paras. On ne muutkin ihan kivoja, mutta kristinuskossa ei ole mitään kastijärjestelmää tai ihmisiä luokittelevaa systeemiä. Jokainen on ihme ja yhtä arvokas. Toinen juttu on se, ettö kristinuskossa Jumalan arvostus ja rakkaus saadaan lahjana, sitä ansaitakseen ei tarvitse meditoida, noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tehdä harjoituksia. Eivät vanhemmatkaan rakasta sillä ehdolla, että "jos olet kiltti ja jos teet näin ja näin", vaan joka tapauksessa rakastavat. Näin ajattelen Jumalastakin.

Kuulun kirkkoon, koska vanhempani kuuluivat kirkkoon. Realistina ajattelen, että jos olisin syntynyt Intiaan, olisin todennäköisesti hindu. Mutta synnyin tänne. Rakkaat vanhempani, viisaat vanhempani, antoivat minulle geenien lisäksi kotimaan, juhlaperinteet, kielen ja uskonnon. Joskus on hyvä luottaa itseään viisaampien ihmisten valintoihin.

Kuulun kirkkoon, koska olen käynyt rippikoulun. Riparilla oli kivaa. Se oli hurjan tärkeää itsenäistymisen ja pohdiskelun aikaa. Haluan olla tukemassa sitä, että myös muut saavat tämän mahdollisuuden. Olisi itsekästä pitää se optio vain itselläni.

Kuulun kirkkoon, koska sieltä saa apua. En ole tosin kyllä koskaan tarvinnut varsinaisesti apua. Mutta maksan vakuutustakin, vaikka aika harvoin joudun ryöstön kohteeksi tai olen sairas. Minusta on mukava pitää se optio, että jos jotain sattuu, on paikka, mistä saa apua.

Kuulun kirkkoon, koska taivas. Minä ainakin haluaisin tästä elämästä lähteä ikuiseen autuuteen. Muut vaihtoehdot tuntuvat ikäviltä. Voi niitä kaiketi olla muitakin reittejä taivaaseen, mutta en tiedä niistä mitään. Tiedän - tai oikeastaan tunnen - vain tämän reitin. Tämän kirkon siivellä sinne hyväksytään myös kaikenlaisia epätäydellisiä ja laiskuuteen taipuvaisia ihmisiä, joten minullakin saattaa olla jotain toivoa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D