Hanna Paavilainen

Sarana

tiistai 14 tammikuuta, 2014 @ 08.27
0
Sain kutsun luokkakokoukseen.
Facebookin ryhmäviestiketjussa vilisi tuttuja nimiä ja iloisia kasvoja, joita en ole pitkään aikaan nähnyt.

Jäin aprikoimaan niitä kasvoja, jotka ovat elämässäni olleet vain sivuosassa ja jääneet sittemmin historiaan.

Kuten esimerkiksi englanninopettajamme Sarana. Hän oli saanut imartelevan lempinimensä narisevasta äänensä takia. En edes muista hänen oikeaa nimeään. Miten julmia nuoret saattavatkaan olla. Eräänä päivänä vain päätimme luokkana, että tänään emme mene englannintunnille. Selitykseksi keksimme, että meillä muka olisi musiikkiluokan erityisharjoitus johonkin olemattomaan musiikkiesitykseen. Eipä meille tullut mieleen, että englanninopettaja saattaisi olla tietoinen kaikista koulumme tulevista musiikkiesityksistä tai että hänellä ja musiikinopettajalla olisi jonkinlainen kommunikaatioyhteys. En muista, mitä kukin teimme sen tunnin, kun emme menneet englannintunnille. Taidettiin lymyillä koulun pihalla, tuskin mitään tähdellistä. Kun tuli jälki-istunnon aika (tietenkin tästä kaikesta seurasi jälki-istunto!), jotkut olivat tunkeneet purkkaa englanninluokan oven lukkopesään niin, ettei ovi auennut. En muista, kuka tämän teki. Ei se minä ainakaan ollut. Kai.

Kyllä me osasimmekin olla julmia. Osasimme me olla ihaniakin. Ihmisyyteen kuuluu molemmat puolet: kyky hyvään ja pahaan.

Mietin, että tiesiköhän Sarana koskaan itse, että hänen nimensä oli Sarana.

Onneksi nuoret nykyään ovat vähän kiltimpiä ja viisaampia. Tai, no, ainakin he ovat tyylitietoisempia. Alla kuva-arkistoista pari loistavaa otosta tyylikkäältä 90-luvulta.
ysäri

ysäri

ysäri

Parhain terkuin,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D