Hanna Paavilainen

Nauru tekee hyvää

tiistai 07 toukokuuta, 2013 @ 17.16
4
uit2
Olin 80-luvun lapsi ja umpirakastunut Matti Nykäseen. Hyppelin sohvalta alas mäkihyppyasennossa ja kutsuin itseäni ”Hanna Nykäseksi”. Olin aivan rikki, kun Matti meni ensimmäisen kerran naimisiin sen Tainansa kanssa. Jostain kumman syystä aviolitto Mervin kanssa ei enää niin paljoa vihlonut sydäntäni...

kapellimestarin
Vitsit Matti Nykäsestä osuvat siis nauruhermooni erityisesti. Sitten kun lavalle astuu lisäksi sketsihahmoina mm. Danny ja Frederik, musiikissa virtuoi Jean S. ja koreografian oivaltavissa kikkailuissa näkyy koreografi Reija Wäreen kädenjälki, on oltava kyseessä musiikkirevyy UIT eli UUSI ILOINEN TEATTERI.

UIT on kuulunut kevääseeni jo pienestä pitäen. Lapsena tehtiin äidin kanssa retki Helsinkiin ja ensin mentiin Linnanmäelle riehumaan ja retken päätti aina Uusi iloinen teatteri. Edelleen käyn siellä vuosittain, tosin nykyään mieheni ja ystävien kanssa. Joka vuosi on uudet sketsit, hauskat lyriikat ja vauhdikkaat tanssinumerot. Esiintyjäkaartikin vaihtuu osittain vuosittain. Tänä vuonna eniten kosketti Vicky Rostin mieletön karisma ja syvällinen ääni. Vicky kun astuu lavalle niin huomaa, ettei ole ensi kertaa pappia kyydissä! ("IIIK! Siis mun koko elämä räjähtää! Bloggaajan huomio")

Suosittelen syvästi nauruterapiaa arkeen! Nauru on onnellisen elämän yksi tärkeimmistä ainesosista. Nauraminen torjuu negatiivisia ajatuksia ja vähentää stressiä, sillä se lisää endorfiineja elimistössä. Tutkimusten mukaan nauravat ihmiset ovat myös terveempiä. Ja se parhaiten nauraa, joka itselleen nauraa... kuten vanhoille noloille ihastuksilleen.

Jos vielä kaipaa muutakin syytä lähteä teatteriin kuin nauru ja oma hyvinvointi, niin bonuksena: UIT on yhteistyössä lempihyväntekeväisyysorganisaationi kanssa. Jokaisesta UIT:n lipusta menee osa Naisten pankille. Naistenpankki perustuu ihan rauhan nobelin palkinnon voittaneeseen konseptiin (Grameen bank), mutta on silti edelleen melko huonosti tunnettu. Sen tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja näin katkaista köyhyyden kierrettä. Joko sinä olet bisnesenekeli? www.naistenpankki.fi

Naura ja tee hyvää! Se tekee hyvää!

Aamen ja terkkuja,
Hanna

UIT

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

Kommentteja tähän postaukseen


Vastaus Kommentoineet: jessica 07.05.2013 21:09 Taas niin ihana postaus. Tää sun blogi on ihan huippu! Ihanaa että löysin tän! Nauru ja iloset ihmiset kyllä pelastavat päivän! :)
Vastaus: Hanna Paavilainen 08.05.2013 10:52 Kiitos! Iloa ja naurua sun viikkoon!
Vastaus Kommentoineet: Sanni 07.05.2013 20:44 Moi. Oon 15w tyttö. Tää sun blogi on just ihana! Ja säkin vaikutat ihanalta ihmiseltä! Kiitos kun saan tätä lukea! :) ps. sun ansiosta innostuin salilla käymisest :)
Vastaus: Hanna Paavilainen 08.05.2013 10:50 Jee! Hienoa, että oot kans innostunut salista! Tsemppiä sulle reenaamiseen!
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D