Hanna Paavilainen

Taivaalla tähtivyö...

perjantai 13 joulukuuta, 2013 @ 22.00
2
Olin tänään Bassossa puhumassa Lucianpäivästä Jusan ja Tuken kanssa. Vaikkei Suomessa ole pruukattu juhlia pyhimyksiä, niin Lucia tuntuu olevan poikkeus ja vieläpä median lellikkipyhä. Kauniin Lucian edessä toimittajat pyörähtävät selälleen kuin Lyyli-koira konsanaan ja kerjäävät "rapsuta!".

Vanhan perimätiedon mukaan tänään on vuoden pisin yö. Auringonkiertoon liittyvissä taitehetkissä on biletetty kautta aikojen - jo ennen Luciaa ja ennen Jeesustakin. Monet kristilliset juhlat on sijoitettu näiden vanhojen hyväksi havaittujen juhlapaikkojen päälle.

Lucia-juhlasta on vahva visuaalinen mielikuva: kaunis suomenruotsalainen nuori blondi, jolla on kynttiläkruunu päässään, kynttilä kädessään ja valkoiset vaatteet päällä. Tällä kuvastolla on kuitenkin hyvin hatarat historialliset perusteet.

Pyhä Lucia oli nuori sisilialainen nainen (tuskin siis blondi!), joka kuoli uskonsa tähden kristittyjen vainojen aikana vuoden 300 tienoilla. Muuta ei historiankirjat varmasti kerro, mutta legendat sitäkin enemmän. Lucia omistautui Jumalalle neitsyenä äitinsä parantumisen takia. Erään legendan mukaan Lucian sulhanen kavalsi tämän roomalaisille ja Luciaa yritettiin polttaa roviolla (mietipä uudessa valossa sitä kynttiläkruunua!), mutta uskonsa tähden Lucia säästyi. Toisen legendan mukaan eräs roomalainen rakastui Lucian silmiin. Lucian kyllästyttyä sinnikkäisiin kosioihin hän repäisi ne irti. Ne kasvoivat kuitenkin takaisin. Keskiaikaisessa taiteessa Lucia esitetään tummahiuksisena naisena, jolla on silmät kädessään olevalla tarjottimella - ei suinkaan blondina kynttilä kädessä.


Musta ja valkoinen ovat hirveän huonot värit uskonnossa. Pitää nähdä harmaan sävyjä.


Vaikka historiallisesti Lucian tarina on vähintäänkin epäilyttävä ja vaikka tähän vuodenajan kohtaan on ollut pakanallista juhlintaa ennen Luciaa, niin se ei vähennä Lucianpäivän merkitystä tässä hetkessä.

Lucia on totta heille, jotka häntä juhlivat tänään. Lucian tarinasta kumpuaa hyvää meille ja tänään, se tekee siitä totta. Kysymys on uskon vakaumuksesta, moraalista, hyväntekeväisyydestä ja valon voitosta. Valo voidaan tulkita Jumalalliseksi valoksi, Kristuksen valoksi, joulutähden valoksi (joka johdattaa seimen lapsen luo kohti joulun ihmettä) tai vaikkapa ihmisten välisen lämmön vertauskuvaksi. Arvoina kauneus ja hyvyys ja suomenruotsalaisuus ansaitsevat juhlansa.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

Kommentteja tähän postaukseen


Vastaus Kommentoineet: Eeva H 16.12.2013 19:47 Hei Hanna. Minkälaisella aikataululla Bassosta alkaa tulemaan noita sinun juttuja. Korsosta jäi jotain puuttumaan :)
Vastaus: Hanna Paavilainen 17.12.2013 13:50 Olen Bassossa epäsäännöllisen säännöllisesti. Seuraavan kerran huomenna keskiviikkona klo 15-16. Olehan kuulolla! :)
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D